Kansan ääni, Jumalan ääni?

Viime vuosina Suomen ortodoksisessa kirkossa on ollut aikamoinen myllytys päällä. Tietyt piirit haluavat naiset/tytöt kirkossa sellaisiin liturgisiin tehtäviin, joissa he eivät ole koskaan olleet. Ja kirkon eri viestintäkanavilla asiaa on pidetty esillä kenties enemmän kuin mitään muuta.

Minä olen ollut tosi murheellinen tästä ilmiöstä. Rippi-isäni on siunannut sen, että saan akateemisesti tehdä, mitä lystää. Niinpä päätin viime joulukuussa pitää esitelmän, jossa esitän aika painavia argumentteja sen puolesta, että nykykäytännöstä olisi syytä pitää kiinni. Esitelmä on nyt julkaistu. Se löytyy täältä.

Myllytys ei ole minnekään kadonnut. Ensi kuussa on jälleen isosti mainostettu seminaari, jonka pointsina on asian edistäminen. Ilokseni minut hyväksyttiin sinnekin pitämään esitelmä, jossa aion keskittyä kirkon erehtymättömyyteen. On rohkaisevaa, että akateeminen vapaus ja inklusiivisuus toimii vielä niin, että kaltaiseni taantumuksellinen änkyrä päästetään ääneen 😁

Tie Todellisuuteen

Tänään tahdon mainostaa teille, arvoisat blogini lukijat, tohtori Zachary Porcua. Hän on oppinut ortodoksi, joka on sangen syvästi perillä länsimaisessa aatehistoriassa, ja toimii katekeettana Kalifornian Riversidessa sijaitsevassa pyhän Andreaksen kirkossa.

Ei ole mitenkään harvinaista, että ortodoksisuuteen tutustuva haluaa itselleen jotain luettavaa. Minultakin on toisinaan kysytty lukuvinkkejä. Yleensä en ole osannut vastata kysymykseen oikein mitään, koska ortodoksisuus ei avaudu kirjoista. Mutta nykyään kyllä suosittelen ihan ehdottomasti Porcun teosta Journey to Reality: Sacramental Life in a Secular Age (tästä fyysisenä, tästä ekirjana). Jos haluaa näet päästä edes jotenkin lukemalla sisälle ortodoksiseen maailmankuvaan, tuskin on parempaa kirjaa. Porcu valottaa hienosti ortodoksisuuden esimodernia ymmärrystä todellisuuden luonteesta ja sen eroja moderniin maailmankuvaan

Kun on kerran Porcusta innostunut, netistä löytyy roppakaupalla hänen opetustaan, jonka kautta pääsee syventymään kirjasta tuttuihin teemoihin. Kannattaa katsoa ainakin hänen YouTube-kanavansa, kotisivunsa ja substackinsa. Suosittelen lämpimästi!