Kuukausi: huhtikuu 2022

Kristus nousi kuolleista!

Erityisesti siinä luterilaisuudessa, jossa minun taustani on, korostetaan paljon sitä, että Kristuksen ylösnousemus oli koko maailman vanhurskauttaminen; kun Kristus herätettiin kuolleista, koko maailmalle julistettiin, että Kristuksen sovitustyö oli hyväksytty ja koko maailman synnit annettu anteeksi. Tämä oppi yleisestä vanhurskauttamisesta olettaa taustalleen joukon juridisia oletuksia, joihin en enää ortodoksina usko. Ajattelen silti yhä, että Kristuksen ylösnousemuksessa hänet vanhurskautettiin. Tähän viittaa apostoli Paavali kirjoittaessaan:

Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.

1 Tim. 3:16

Mitä ”Hengessä vanhurskautuminen” tarkkaan ottaen merkitsee? Uskon, että käsitteen ymmärtämiseksi on hyödyllistä palauttaa mieleen heprealainen oikeuskäsitys: oikeus on sitä, että asiat ovat oikeassa järjestyksessä. Vanhurskas on taas se, joka on oikeudenmukaisuuden tilassa. Kun siis Kristus oli tuomittu oikeuden vastaisesti syyttömänä kuolemaan, hänen vanhurskauttamisensa on sitä, että hänet asetetaan siihen asemaan, joka hänelle pyhänä Elämän ruhtinaana kuului. Ylösnousemus on Kristuksen vanhurskauttaminen, koska siinä hän vapautui luonnottomasta tilasta, jonka hän oli meidän tähtemme ottanut päällensä ja nousi kirkastettuna haudasta.

Kristuksen vanhurskauttamisessa ei ole kyse vain juridisesta tuomiopäätöksestä; häntä ei vain muodollisesti julistettu syyttömäksi. Tästä kertoo se, että vanhurskautuminen tapahtui Hengessä. Usein tuota yksityiskohtaa ”Hengessä” ei huomioida luterilaisessa raamatuntulkinnassa, mutta sillä on tärkeä merkitys Kristuksen vanhurskauttamisen ymmärtämiselle. Ylösnousemuksen yhteydessä Hengen tehtävä oli näet elävöittää ihmisenä kuollut Kristus. Tämä käy ilmi apostoli Paavalin sanoista:

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

Room. 8:11

Vielä lisävaloa Pyhän Hengen merkitykseen ylösnousemuksessa tuovat Roomalaiskirjeen alun sanat, että Kristus ”on lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa.” (1:3–4) Tästä voidaan huomata, että Pyhän Hengen tehtävänä oli ylösnousemuksen kautta asettaa Kristus Jumalan Pojaksi voimassa. Jos siis tutkitaan Raamatun todistusta Kristuksen Hengessä vanhurskautumisesta, päädytään siihen, että se on sekä eläväksi tekemistä että kunniaan asettamista.

Kristuksen vanhurskautumisen luonteen hahmottaminen vaikuttaa tietysti myös siihen, miten kristittyjen vanhurskauttaminen hahmotetaan. Jos nimittäin Kristuksen vanhurskauttaminen on eläväksi tekemistä ja kunniaan asettamista, silloin meidänkin vanhurskauttamisessamme on ainakin jossain mielessä kyse samasta. Me emme tietenkään ole samassa mielessä Jumalan poikia kuin Kristus, joten meidän ”oikeudenmukainen suhteemme” Jumalaan on välttämättä erilainen kuin Isän ja Pojan välinen. Ehkä meidän vanhurskauttamisemme ymmärtämiseksi on hyödyllistä viedä katse Eedeniin. Siellä näemme, millainen on harmoninen, oikeudenmukainen, Jumalan ja ihmisen välinen suhde. Kun meidät siis vanhurskautetaan, Jumala ainakin jollain tasolla palauttaa meidät tuohon oikeudenmukaisuuden tilaan, johon meidät luotiin.

Uskon, että Kristuksen ylösnousemuksen ja vanhurskauttamisen välinen suhde selittää sitä, miksi kirkkoisät alusta alkaen olettavat, että vanhurskauttamisessa on kyse uudistumisesta. Vaikka vanhurskauttamisen voi periaatteessa ymmärtää vain juridisluontoiseksi julistamiseksi, kirkon isät käsittivät sen myös eläväksi tekemisenä Kristuksen ylösnousemuksen tähden. Koska Jumalan Poika vanhurskautui Hengessä, mekin voimme tulla vanhurskaiksi samassa Hengessä.