Avainsana: teofania

Retractio III: Jumalan käsittämättömyys ja järjen rajat

Alkuperäisissä palasissani näkyy jonkin verran se, että olin löytänyt järjen. Minulla oli suuri usko siihen, että ihmisjärki voi oppia Jumalasta muun muassa luomakunnan tarkkailun avulla. Kaikki olevainen oli minulle yhtä teofaniaa, Jumalan ilmestystä. Osittain järkipainotustani selitti myös 1900-luvun ortodoksisuudessa toisinaan esiintyvä järjen demonisointi. Äkkijyrkkä järjen kritiikki oli minulle pitkään hidaste ottaa ortodoksisuus vakavasti. Kun sitten minulle kirkastui se, että kyllä järjellä voidaan nähdä ortodoksisuudessa positiivinenkin merkitys, halusin kailottaa sitä muillekin.

Silloisessa hengellisessä maisemassani nuo järjen mahdollisuuksia korostavat painotukset olivat hyvin ymmärrettäviä. Kun olin pitkään rajoittanut hengellisen elämäni tietynlaiseen järkeä vähättelevään opillisuuteen, joka tuntui lopulta sielua tukahduttavalta, ortodoksisuuden positiivisempi suhde järkeen vaikutta hirveän innostavalta.

Nykyään ottaisin ehkä hieman maltillisemman linjan suhteessa järkeen. Tätä selittää ennen kaikkea se, että historiallisiin lähteisiin paneutumalla olen huomannut, että ortodoksisuudessa suhtaudutaan aika varauksellisesti järjen kykyihin tuntea Jumala. Erityisesti Filioque-mittelöihin paneutuminen on kirkastanut minulle sitä, että ortodokseille yksi perustava ongelma oli se, että roomalaiskatolilaisilla oli liian suuri usko siihen, että ihmisjärki voisi päätellä, miten erottaa Pojan syntyminen ja Hengen lähteminen toisistaan. Roomalaiskatolilaisten mukaan Pojan täytyi osallistua Hengen lähettämiseen, jotta Pojan syntymä ja Hengen lähteminen olisivat selkeästi eri juttuja. Itäisille isille nämä Kolminaisuuden sisäiset suhteet olivat puhtaita mysteerejä, joiden edessä järjen pitäisi vaieta.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö on myös bysanttilainen skeptisismi. Jotkut ajattelijat kyseenalaistivat kokonaan sen, että aistihavaintojen kautta voitaisiin saada varmaa tietoa. Aistithan voivat pettää. Toiset taas olivat sitä mieltä, että kaikenlainen teologiaan liittyvä järjellinen päättely pitäisi laittaa pannaan. Nähdäkseni valtavirta kuitenkin uskoi siihen, että järki on suhteellisen luotettava ja kyllä ilmoituksen perusteella voidaan tehdä järjellisiä johtopäätöksiä. Mutta kaikkein varmimpana ja korkeimpana tietona pidettiin sitä, joka saadaan mystisten kokemusten kautta. Tällainen tieto oli käsittääkseni pyhälle Gregorios Palamaksella erehtymätöntä, se oli tiedettä sanan korkeimmassa merkityksessä.

Ortodoksisesta perspektiivistä järjen toiminta on ymmärtääkseni hyödyllistä hengelliselle elämälle silloin, kun järki pysyy omalla paikallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että luomakunnasta voidaan tehdä päätelmiä siitä, millainen luomakunnan lähteen tulee olla. Se tarkoittaa myös sitä, että opillisissa mittelöissä voidaan järkiargumentein osoittaa jokin kanta vääräksi – tässä siis erotaan luterilaisuudesta, joka ei torju loogisten ristiriitojen mahdollisuutta. Järjen pitää kuitenkin muistaa oma palvelijan paikkansa. Jumalan olemus jää ihmiseltä ainaiseksi käsittämättä. Korkeinta sielumme toimintaa on Jumalan hengellinen katseleminen, joka ylittää järjellisen ymmärtämisen ja päättelyn. Sitä kohti edetään ennen kaikkea kilvoittelun ja jossain määrin myös järjen oikean käytön kautta.

Jumalan ilmestyminen ja kaiken vanhurskauden täyttäminen

Toisin kuin lännessä, jossa loppiaista on vietetty varhaiskeskiajalta lähtien kolmen tietäjän juhlana, ortodoksit juhlivat tänään teofaniaa muistellen Herran kastetta. Juhlan nimi tulee siitä, että Kristuksen kasteessa Pyhä Kolminaisuus ilmoitti itsensä maailmalle. Juhlan troparissa veisataan:

Jordanissa kastettaessa sinua, oi Herra, | tapahtui, että ihmiset kumarsivat pyhää Kolminaisuutta, | sillä Isän ääni todisti sinusta | nimittäen sinua rakkaaksi Pojaksensa | ja Henki kyyhkysen muodossa | vahvisti sen sanan totuuden. | Kunnia olkoon sinulle Kristus Jumala, || joka ilmestyit ja valistit maailman.

Ortodoksiseen teofaniaan kuuluu olennaisena osana vedenpyhitys. Tässä taustalla on se, että Kristuksen uskotaan pyhittäneen läsnäolollaan Jordanin – ja siten koko maailman – vedet. Tämä näkemys on tuskin luterilaisillekaan vieras; luterilaisesta perinteestä löytyy ajatus, että Kristus on omalla kasteellaan tehnyt meidän kasteemme vedestä pyhän. Tosin luterilainen perinne ei yleensä liitä Kristuksen kasteeseen kosmologisia näköaloja.

Tänä vuonna Kristuksen kasteeseen liittyen mielessäni on pyörinyt Matteuksen evankeliumin yksityiskohta: Kun Johannes Kastaja oli julistanut, että kansan tuli ottaa vastaan häneltä parannuksen kaste, Herra tuli hänen kastettavakseen. Koska Johanneksen kasteessa oli kysymys nimenomaan parannuksen teosta (3:6–11), hän ei aluksi suostunut kastamaan Herraa vaan sanoi: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!” (3:14). Kristus vastasi tähän: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus” (j. 15), ja niin Johannes kastoi hänet. Koska olen viime aikoina pohtinut paljon vanhurskauttamista, mielessäni on vellonut Kristuksen vastaus Johanneksen estelyyn: hänen tuli täyttää kaikki vanhurskaus. Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Hain tulkinnallista apua kohdan ymmärtämiseksi pyhältä Johannes Krysostomokselta (n. 347–407) ja häneen vahvasti tukeutuvalta pyhältä Theofylaktos Ohridilaiselta (n. 1055 – n. 1107). Kumpikin esitti melko ”luterilaisen selityksen”: kaiken vanhurskauden täyttäminen tarkoittaa Jumalan lain täyttämistä. Krysostomos vielä painottaa sitä, että koska emme ole noudattaneet lakia, Kristus otti lain täytettäväkseen maksaakseen velkamme; kun monet tämän päivän ortodoksit ovat nopeita väittämään, etteivät ortodoksit usko mihinkään synnin tuomaan velkaan, Krysostomoksen selitys voi vaikuttaa aika kiusalliselta. Krysostomoksen ja Theofylaktoksen tulkinnat osoittavat nähdäkseni sen, että ortodoksisen perinteestä löytyy ihan selkeästi ajatus, että Kristuksen oli täytettävä Jumalan laki, jotta ihmiskunta voisi pelastua. Samaan hengenvetoon toteaisin kuitenkin, ettei ajatus lain täyttämisestä pelastuksen ehtona tarkoita vielä luterilaista vanhurskauttamisoppia. Käsittääkseni kaikki kristityt ajattelevat, että Kristus täytti Jumalan lain syntisen ihmiskunnan tähden. Ero on siinä, miksi lain täyttäminen hahmotetaan pelastuksen edellytykseksi.

Krysostomoksen ja Theofylaktoksen kommentit Matteuksen evankeliumiin eivät vielä sinällään valota kovin syvällisesti sitä, mitä he ajattelivat syntisen vanhurskauttamisesta ja pelastamisesta. En aio tässä lähteä asiaa selvittämään sen tarkemmin. Mutta koska vanhurskauttaminen ja pelastusoppi on tällä hetkellä paljon mielessäni, päätin, että käyn tulevina viikkoina (kuukausina?) läpi vanhurskauttamiseen liittyviä teemoja tällä blogillani. Vauhtia projektiin kannattaa lähteä hakemaan Eedenistä, jossa ihmisen ja Jumalan suhde turmeltui ja kuolemasta tuli ihmisen keskeinen ongelma. Mutta siitä lisää ensi viikolla. Nyt sanon vain: hyvää juhlaa!