Avainsana: risti

Jeesus kirottiin meidän edestämme (Gal. 3:13)

Minulle tuli vieläkin mieleen yksi teksti, jota voidaan lainata luetun vanhurskauden tueksi. Teksti ei suoranaisesti puhu siitä, että meidän syntimme luetaan Kristukselle ja Kristuksen vanhurskaus meille – tällaista kohtaahan ei ole olemassa – mutta se puhuu siitä, että Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme. Apostoli Paavali kirjoittaa:

Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”

Gal. 3:13

Protestantti päättelee jakeen perusteella, että lain rikkomisesta seurauksena on iankaikkinen kadotus. Niinpä Kristus kärsi meidän kirouksemme, meidän ansaitsemamme tuomion, helvetin iankaikkisen rangaistuksen.

Protestanttisen esiymmärryksen valossa on ihan ymmärrettävää, että jae vaikuttaa opettavan protestanttisen sovituskäsityksen mukaisesti. Jälleen on kuitenkin tärkeä lukea teksti tarkkaan ja ymmärtää se kontekstissaan.

Ensinäkin on hyvä lähteä liikkeelle siitä, mitä lain kirous tarkoittaa. Protestantti olettaa, että se viittaa helvetin iankaikkiseen rangaistukseen. Ongelma tulkinnassa on vain se, että ”laki” viittaa tässä Mooseksen lakiin, eikä Mooseksen laki puhu mitään helvetistä synnin rangaistuksena. Mooseksen kirjat puhuvat kyllä paljon erinäisistä kirouksista. Esimerkiksi kun Aadam oli langennut syntiin, Jumala kirosi maan, niin että se tuottaisi orjantappuroita ja tekisi työn tekemisestä vaivalloista. (1 Moos. 3:17) Nooa kirosi Kaananin olemaan veljiensä orja. (1 Moos. 9:25) Erityisen huomionarvoisia ovat 5 Moos. 27 ja 28, jotka sisältävät lukemattomia kirouksia, ajallisia vaivoja, jotka kohtaisivat israelilaisia, jos he olisivat epäkuuliaisia Jumalan tahdolle. Kaikkia näitä mainitsemiani kohtia yhdistää se, että kiroukset ovat hyvin konkreettisia, ajallisia rangaistuksia, jotka seuraavat Jumalan tahdon rikkomista. On ihan paikallaan mainita, että kaikkien näiden rangaistusten tarkoituksena on olla kuritusta, joka kutsuu ihmisen takaisin harharetkiltään Jumalan yhteyteen.

Gal. 3:13:sta ymmärtämiseksi on syytä mainita vielä sekin, että Vanhassa testamentissa on kohtia, joissa ihmisistä voidaan tehdä kirouksia. (2 Kun. 22:29; Jer. 24:9) Suomenkieliset käännökset tuppaavat viemään näissä kohdin harhaan, koska käännöksissä puhutaan siitä, että joku tehdään ”kiroussanaksi”. Alkukielessä puhutaan kiroukseksi tekemisestä. Sanatarkka käännös näkyy kuitenkin esim. Jer. 25:18:ssa. Näissä kohdissa kiroukseksi tekemisellä tarkoitetaan sitä, että kirottu joutuu kohtaamaan hyvin suuria ajallisia koettelemuksia synnin tekemisen tähden. Israelin kohdalla tämä tarkoitti muun muassa vieraan vallan alle joutumista.

Kun huomioidaan, että kiroukset ovat Vanhassa testamentissa hyvin konkreettisia ajallisia rangaistuksia, meillä on aika hyvä tulkinnallinen lähtökohta Gal. 3:13:sta. Mutta ennen kuin tehdään johtopäätöksiä jakeen oikean ymmärtämisen suhteen, on tietysti vielä huomioitava se Vanhan testamentin jae, johon Galatalaiskirjeen kohta suoraan viittaa: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”. Maininta puuhun ripustetun kirottuna olemisesta löytyy 5 Moos. 21:22–23:sta. Kohdassa sanotaan, että puuhun ripustettu pitää haudata saman päivän aikana. Tätä perustellaan sillä, että puuhun ripustettu on Jumalan kiroama ja jos häntä ei haudata nopeasti, maa saastuu. Vanhassa testamentissa kuolleet toki ylipäätään saastuttavat. Ristillä riippuvaa pidetään kuitenkin niin saastuttavana, että tähdennetään tarvetta nopealle hautaamiselle.

Kun huomioidaan kaikki edellä sanottu, minusta jae on luonteva tulkita niin, että Kristuksen kirouksena oleminen tarkoittaa hänen kärsimäänsä ajallista rangaistusta meidän edestämme: ristin kuolemaa. Tuo tapa kuolla on kerrassaan järkyttävä, se ilmentää synnistä seuraavien ajallisten rangaistusten huipentumaa. Ristinkuolema on niin radikaali rangaistus synnistä, että sitä pidettiin poikkeuksellisen saastuttavana. Ristin rinnalla ei ole mitään iankaikkista helvetin kärsimystä, joka olisi ollut iankaikkisen syntivelan maksava. Risti itse on kirous, jonka Kristus kärsi meidän edestämme. Se pitää sisällään kaikki muut ajalliset rangaistukset, jotka Jumala on säätänyt tahtonsa rikkojille. Kristus ei tietenkään tarvinnut kuritusta löytääkseen takaisin Jumalan yhteyteen. Hän kuitenkin kärsi kirouksemme, jotta me voisimme parantua hänen kärsimystensä kautta ja löytää Jumalan.

Itä ja inkarnaatio, risti ja länsi

Olen viime aikoina taas pohtinut idän ja lännen välisen kristillisyyden suhdetta, erityisesti ortodoksisuuden ja roomalaiskatolilaisuuden vastakkainasettelua, josta olen kirjoittanutkin täällä jo aiemmin (ks. tämä). Aion kirjoittaa tulevaisuudessa aiheesta enemmän ja syvemmin, mutta nyt joulu toi mieleeni yhden vastakkainasettelun, joka on ollut tyypillinen ainakin vähän vanhemmassa tutkimuksessa. Lukiessani hieman iäkkäämpää saksalaishenkistä tutkimusta olen törmännyt väitteeseen, että idän kirkkoisillä olisi ”fyysinen pelastuskäsitys”, jonka mukaan jo inkarnaatio pelasti ihmiskunnan. Samalla usein väitetään, että lännessä ihmiskunnan pelastuksen paikkana on risti eikä Kristuksen muulla elämällä ole nähty juuri pelastavaa merkitystä.

Minua ihmetyttää paljon, että kuvaavani vastakkainasettelut ovat päätyneet ihan akateemisiinkin tutkimuksiin. Itäisen pelastusopin karikatyyri kumoutuu näet jo nopealla vilkaisulla kirkkoisä Irenaeuksen (n. 130 – n. 202) tuotantoon. Pyhän Irenaeuksen mukaan Kristus eli ihmiselämän kaikki vaiheet läpi pyhittääkseen ne ja tullakseen täten uudeksi pääksi ihmiskunnalle. Tämä niin sanottu recapitulatio/ἀνακεφαλαίωσις-oppi osoittaa vastaansanomattoman selkeästi sen, että koko Kristuksen elämällä on väliä, ei vain hänen inkarnaatiollaan. Ja aiemmin olenkin täällä puhunut myös siitä, miten ortodoksisessa sovitusopissa Kristuksen kuoleman myötä jumalallinen elämä täyttää tuonelan ja kukistaa siten kuoleman. Tämä näkökulma on ihan ortodoksisuuden ydintä, koska meille pääsiäinen on juhlien juhla, ja joulu jää vähäisemmälle huomiolle kuin lännessä. Jos siis otetaan tulokulmaksi se, miten kirkon liturgisessa elämässä Kristuksen elämänvaiheiden pelastava merkitys painottuu, saksalaisten herrojen tuumailuista poiketen, Kristuksen ylösnousemus hahmottuu kaikkein keskeisimmäksi pelastushistorialliseksi tapahtumaksi.

Jos idän suhteen on korostettu inkarnaatiota, lännessä sovitusopin on väitetty kaventuneen vain Jeesuksen ristintyöksi. Tämäkin väite ei pidä paikkansa. Hyvä esimerkki on tutkimani Martin Chemnitz (1522–1586), joka korostaa itäisten isien tapaan sitä, että Kristus uudisti ihmisyyden käymällä läpi jokaisen ihmiselämän vaiheen. Mutta tässäkään ei ole kaikki, koska hänen sovitusoppinsa periluterilaisetkin piirteet huomioivat koko Kristuksen elämän pelastavan merkityksen. Chemnitzin mukaan nimittäin olennainen osa Kristuksen pelastustyötä on se, että tämä täytti lain syntisen ihmiskunnan edestä. Pelkkä kärsimys ristillä ei olisi Chemntizin mukaan riittänyt ihmiskunnan syntien sovittamiseen, koska hän ajattelee Jumalan lain edellyttävän ihmiskunnalta sekä synnistä seuraavan iankaikkisen rangaistuksen kärsimistä että lain täydellistä täyttämistä. Jotta ihmiskunta voisi siis pelastua, Kristuksen piti sekä kärsiä että olla kuuliainen meidän edestämme koko elämänsä ajan.

Kuten blogia enemmän lukevat hyvin tietävät, vierastan paljon Chemnitzille tyypillistä juridista sovitusajattelua. Sovitusopillisten erimielisyyksien ei tulisi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että vastapuolen kannoista luodaan karikatyyrisiä kuvia. Siksi joulurauhan hengessä esitän hartaana toiveenani sen, että eri kannoilla olevat kristityt kuuntelisivat toisiaan ja pyrkisivät esittämään toistensa näkemyksiä mahdollisimman oikein, mikäli siihen on tarvetta. Karikatyyreista on haittaa kaikille osapuolille.

Haluan toivottaa blogini lukijoille rauhallista joulua ja jakaa kanssanne joulukaanonin ensimmäisen oodin sanat, joihin kaikki kristityt voivat yhtyä:

Irmossi

Nyt Kristus syntyy – siis kiittäkää! Nyt Kristus vastaanottakaa taivaista! On Kristus maan päällä – kohotkaa! Laula siis Herralle, kaikki maa! Kansat, riemuissanne veisatkaatte, sillä Hän on kunnioitettu.

Troparit

Näin Luoja nähtyään ihmisen, tuon käsillänsä tekemän, hukkuvan taivaat taivuttaen laskeutui. Hän tuli lihaksi ja sai todesti ihmisolemuksen Neitsyeltä, sillä Hän on kunnioitettu.

Nyt viisas Luoja luo uudelleen sen, jonka oli kuvakseen luonutkin, tuon rikkomuksessa langenneen, turmion valtaaman ja täydellisen, jumalisen elon menettäneen, sillä Hän on kunnioitettu.

On Kristus Jumala, Viisaus ja Isän Poika, Voima ja säteily. Niin taivasten kuin myös maallisten voimien tietämättä ihmiseksi tuli Sana meidät uudistaen, sillä Hän on kunnioitettu.