Vuonna 2018 maailmankuvalliset näkemykseni menivät yllättäen uusiksi: käännyin vahvan vakaumuksellisesta luterilaisesta ortodoksiksi. Monet olivat kiinnostuneita kuulemaan, mitä oli tapahtunut. Vaikka murroksen sanoittaminen tuntui vaikealta ja aluksi emmin tehdä sitä, eräs tuttuni sai minut provosoitumaan ja kirjoitin ihmeellisessä innossa kuusi kirjoitusta Facebook-sivulleni. Niistä viisi ensimmäistä käsittelivät luterilaisuutta ja kuudes ortodoksisuutta. Kutsuin kirjoituksiani palasiksi, koska ne eivät tarjoa mitään syvällistä kokonaiskuvaa siitä, mikä muuttui, mutta antavat pikkupalasia siitä.
Annan syitä lähdölleni pieninä palasina sitä mukaa kun kerkeän. Tässä ensimmäinen:
Olen aika ehdoton tyyppi; kun hurahdan johonkin, hurahdan kunnolla. Se, jolla on enemmän maalaisjärkeä ja jalat tukevammin maassa, ei välttämättä koe niin hankalina niitä luterilaisuuden piirteitä, jotka minä koin ylitsepääsemättömiksi ja tukahduttaviksi.
Ehdottomuuteni johti minut siihen, että katsoin maailmaa hyvin kapeasta, opillisesta perspektiivistä käsin – ja samalla en katsonut, kun kukaan ei siihen oikeasti pysty. No, pyrkimys katsoa tuosta kapeasta raosta oli kuitenkin vahva ja johti siihen, että sekä minä itse että lähimmäiseni joutuivat kärsimään. Oli haastavaa nähdä toisia ainutlaatuisina ihmisinä, joista voi vilpittömästi iloita, jos samalla mielessä pyörii esim. se, mikä on hänen suhteensa oikeaan oppiin, jne.
Haluankin sanoa kaikille teille, joita olen haavoittanut vuosien varrella: anteeksi. Toivon, että tulevaisuudessa minun kanssani olisi paljon parempi olla.
Joku voi nyt ihmetellä, mitä tällä henkilökohtaisella avautumisella on tekemistä luterilaisuuden kanssa. On paljonkin. Nimittäin se, että tunnustuskirjojen luterilaisuus on hyvin oppikeskeistä. Luterilaisuutta on historiallisestikin määritellyt sitoutuminen vuoden 1580 Concordiaan.
Jos olet 300 hengen kirkossa, joka on oikea näkyvä kirkko Waltherin mielessä, on todella tärkeää, että opilliset muotoilut ovat kunnossa. Opilliset yksityiskohdat ovat ratkaisevia identiteetin kannalta. Aika suureksi ongelmaksi minusta tulee silloin se, että oppi irtoaa helposti sielunhoidollisuudesta. Opillisten totuuksien järjellisestä totena pitämisestä tulee hyvin keskeistä ja tietyistä puhetavoista luovuttamattomia. Minäkin vuosia saarnasin sitä, että opin tulee palvella armon evankeliumia, mutta käytännössä vanhamissourilainen luterilaisuus on vain monessa aika lakihenkistä.
Älkää kuulko kritiikkiäni niin, että haukkuisin ketään ihmistä. Senkin sanon, että varmaankin suurimmalla osalla teistä on STLK:sta aivan liian ruma kuva. Siellä ollaan oppikeskeisiä ja vedetään vahvasti eteenpäin opillisen systeemin ehdoilla, mutta on sielläkin kasuistista ymmärrystä ja pastoraalista herkkyyttä. En muuten halua edes demonisoida luterilaista oppia kokonaan. Ongelmani ovat vain tietyt piirteet, jotka sitten menevät kyllä hyvin syvälle. Oppikin on sinällään vain hyvä asia, mutta ei itseisarvoinen asia.
STLK:n monessa mielessä edustama vanhamissourilaisuus ei ole tietenkään ainoa tunn. lut. vaihtoehto. Jos ottaa vertailukohdaksi, esim. Lähetyshiippakunnan, minusta on selvää, että siellä on paljon syvää ihmistuntemusta kirkollisen elämän takana. Uskonkysymyksiä pohditaan kokonaisvaltaisesti. Luomisen näkökulmat huomioidaan. Ei vedetä niin systeemin ehdoilla. Jyrkemmän tunnustuksellisesta näkökulmasta tämä on moraalisesti äärimmäisen kyseenalaista.
Olen sitä mieltä, että vaikka LHPK:n menossa onkin viisautta, ongelma linjanvedoissa on tietynlainen subjektivismi. On aika vaikea perustella, miksi jossain kysymyksessä ollaan ehdottomia, toisessa sallivampia. Kirkollisen elämän eetos on aika vahvasti muutaman viisaan miehen varassa – jotka ovat kyllä oikeasti hyvin viisaita. Protestantismi tarjoaa kuitenkin aika huonon viitekehyksen ihmisviisauteen luottamiselle, kun kirkko eli satoja vuosia pimeydessä sen tähden.
Tämä on pala yksi. Toivon, ettei kukaan teistä ota tässä sanomaani henkilökohtaisesti. Monille luterilaisuus on syystä rakas. Missään nimessä en halua kieltää sitä lohtua, jonka luterilainen evankeliumi antaa. Puhun tarkoituksella koko ajan luterilaisuuden eräistä piirteistä. Saa nähdä, milloin on toisen palasen aika.
Palasia 