Kirjoitin viisi vuotta sitten tunnelmistani ja kokemuksistani kolmen ensimmäisen ortodoksivuoteni ajalta. Kun nyt katson tuota aiempaa kirjoitustani, siinä on minusta ihan hienoja hengellisiä löytöjä, joita pidän edelleen relevantteina.
Aiemmasta kirjoituksestani jäi mainitsematta tietyt hengellisyyden piirteet, jotka värittivät silloin ortodoksisuuttani. Esimerkiksi taitaa olla aika yleistä, että uudet (ja kohtuullisen uudet) käännynnäiset pohtivat paljon uskoon liittyviä ulkoisia käytäntöjä. Minulla pitkään pyöri mielessä se, kuinka radikaalia askeesia ortodoksisesta kirjallisuudesta löytyy ja miten minun pitäisi laittaa sitä omassa elämässäni käytäntöön. Olin jotenkin hämmentynyt siitä, miksi ortodoksit eivät elä käytännössä askeettisemmin. Nyt kun vuodet ovat kuluneet, näiden pohdintojen suhteen on tullut aika paljon tasaisempi vaihe. Ehkä olen kokemuksen kautta huomannut muun muassa sen, millaista on järkevä askeesi elämäntilanteessani. Turha elää jossain haavemaailmoissa asian suhteen. Oma kummini taisikin jo varhain sanoa, että seitsemässä vuodessa minua pohdittaneet paastokysymykset sun muut jutut eivät enää mietityttäisi.
Turhien haihattelujen sijaan minulle on kirkastunut kaksi kilvoitteluhaastetta. Ensimmäinen on netti ja sen käyttö. Minulla on palanut toistuvasti aikaa hukkaan, kun olen katsonut teologisia videoita ja muuta turhaa (esim. uutisia) viihdemielessä. Siksi yritän muistaa kysellä itseltäni: elänkö oikeasti niin, että Jumala on antanut minulle yhden, ainutkertaisen elämän, josta minun tulee viimeisenä päivänä tehdä tiliä? (Kaikille netin kanssa kamppaileville suosittelen Cold Turkey Blockeria. Sen ajastin toiminto on ollut minulle suureksi avuksi.)
Toinen haaste on Jumalan rakkauden ja pitkämielisyyden ilmentäminen uhmaikäiselle lapselle. Usein olen ihan liian ankara. Ja sitten mieleeni tulee: miten eri tavalla Jumala kohteleekaan minua! Saan itseni usein kiinni siitä, että heikosti heijastan Jumalan pohjatonta rakkautta ja kärsivällisyyttä. Ja isänä minunhan tulisi olla Isän ikoni perheelleni.
Näitä sanoja kirjoitellessani huomaan, että tulokulmani kilvoitteluun on yksinkertaistunut ja alkanut keskittyä enemmän olennaisempaan. Mutta kauaksi jään siitä, että usko tulisi kirkkaasti lihaksi elämässäni. Tämä ei johdu kuitenkaan siitä, ettei ortodoksisuus ”toimisi”. Kilvoituksen heikkous johtuu ihan omasta syystäni. Ortodoksisuus tarjoaa ihan huikeita aarteita, joiden avulla ihminen voi kasvaa Kristuksen kaltaisuuteen – kunhan vain laittaa ne omassa elämässään käytäntöön.
Palasia 