Viime vuosina olen huomannut useamman luterilaisen pastorin nostavan esille kirkkoisiltä yksittäisiä jakeita tai laajempia katkelmia sola scriptura -opin tueksi. Olenkin jo hieman sivunnut aihetta tässä kirjoituksessani, mutta päätinpä nostaa sen vielä näin näkyvämmin esille.
Kirkkoisiltä tosiaan löytyy lausahduksia, joissa he voivat antaa ymmärtää koko kristillisen julistuksen sisällön löytyvän Raamatusta. Tai sitten he voivat kehottaa seurakuntalaisia koetteleman opetuksensa Raamatulla. Tai sitten he korostavat Raamatun ensisijaisuutta suhteessa muihin kirjoituksiin. Ja tällaisten kohtien perusteella sitten päätellään, että he olivat protoluterilaisia yksin Raamattu -opin kannattajia.
Mutta minua tämä homma siis hämmentää kovasti. Tosi yksinkertaisia päätelmävirheitä. Ensinnäkin näkemys, että koko kristillinen oppi löytyy Raamatusta, ei tarkoita vielä sola scripturaa. Protestanttiseen käsitykseen liittyy näet muutakin, muun muassa se, että yksilön ”Raamattuun sidottu” omatunto astelee kirkon tulkinnan yli tarvittaessa ja että koko kristillinen oppi löytyy eksplisiittisesti Raamatusta. Kumpaakaan näistä kahdesta asiasta kirkon isät eivät sano. Ortodokseille ja roomalaiskatolilaisille ei puolestaan ole mikään ongelma ajatella, että koko kristillinen oppi on johdettavissa Raamatusta. Olen itsekin tällä blogilla pyrkinyt osoittamaan, että jopa niin villi oppi kuin Jumalansynnyttäjän taivaaseenastuminen voidaan johtaa Raamatusta.
Luterilaisen kannan haastaa kovasti vielä sekin, että usein samat isät, jotka opettavat muka sola scripturaa, voivat toisaalla opettaa kirkon tradition velvoittavuutta. Sitten väitetään pokalla, että isät voivat olla sisäisesti ristiriitaisia. Kuitenkin ihan peruslähtökohta tekstien tulkinnassa on suopeus kirjoittaa kohtaan: tulee olettaa, että kirjoittaja on koherentti ellei tämän vastaiseen tulkintaan ole painavia perusteita. Jos erotellaan toisistaan Raamatun materiaalinen riittävyys ja sola scriptura, isät eivät ollenkaan epäkoherentteja, jos he samaan aikaan opettavat sekä Raamatun että kirkollisen perinteen normatiivisuutta. Eli tällä pitäisi mennä, ellei poikkeavaan tulkintaan ole syytä. Kun on kyse isistä ja sola scripturasta, tulkinta vinoutuu sen takia, että isät halutaan nähdä luterilaisuuden tukena.
Toiseksi kehotus koetella yksittäisen opettajan julistusta Raamatulla ei vielä tarkoita sitä, ettei näkyvä kirkko olisi erehtymätön ja sen Raamatun tulkinta sitovaa. Uskon, että jos menen kysymään esimerkiksi Uspenskin katedraalin papeilta, tuleeko heidän opetuksensa koetella Raamatulla, he olisivat ilman muuta sitä mieltä, että niin tulisi tehdä. Mutta he ovat siis ortodoksipappeja, eivät luterilaisia.
Kolmanneksi Raamatun pitäminen uskon tärkeimpänä lähteenä, jonka valossa pitää koetella muita lähteitä, ei tarkoita sitä, etteivät muut lähteet olisi sitovia. Jos lähtökohtana on se, että vain Raamattu on omaatuntoa sitova ja että muiden lähteiden sitovuus perustuu niiden raamatullisuuteen, homma ehkä menisi noin. Mutta isät eivät jälleen kerran jaa luterilaista oletusta Raamatun ja muiden lähteiden normatiivisuussuhteesta. Siksi heidän sanojansa Raamatusta korkeimpana lähteenä ei tulisi myöskään tulkita luterilaisittain. Kenties paraatiesimerkki on tässä Basileios Suuri, joka voi kuulostaa perin luterilaiselta korostaessaan Raamatun arvovaltaa, mutta samalla hän sanoo tiettyjä suullisen tradition kautta välitettäviä käytäntöjä (esim. kolminkertainen upotus kasteessa) yhtä velvoittaviksi kuin Raamatun opetusta.
Yksittäiset lainaukset voivat siis kuulostaa luterilaisilta. Ja jos on kova halu nähdä oma uskonsa varhaiskristillisen uskon jatkumossa, ymmärrän hyvin, että on tosi helppo tehdä hyppy luterilaisilta kuulostavista sanoista luterilaisiin kantoihin. Jotta isiä ymmärtää oikein, pitää olla tosi tarkka, ettei heidän teksteihinsä kanneta mukanaan heille vieraita taustaoletuksia ja tulkinnan lähtökohtia. Ortodoksisen uskon vahvuus on siinä, että me olemme oikeasti tosi tiiviissä jatkumossa isiin. Ei ole tapahtunut mitään radikaalia murrosta missään vaiheessa. Ja tästä on omiaan todistamaan ihan sekin, että siellä, missä luterilaiset näkevät isien ajattelussa sisäisiä ristiriitoja luterilaisen viitekehyksensä tähden, ortodokseille ajattelutavat ovat tosi luonnollisia ja koherentteja.
