Pyhän Sofroni Athosvuorelaisen kirja Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen kolahti taas kovaa. Kirjan ensimmäisessä osassa pyhä Sofroni esittelee ohjaajavanhuksensa ajattelua. Sieltä löytyy jaottelu, jossa rukouselämä jaetaan kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on mielikuvituksellinen. Toinen vaihe on älyllinen. Kolmannessa vaiheessa päästään jo sydämen rukoukseen.
Ortodoksinen perinne on suhtautunut mielikuvituksen käyttöön rukouselämässä kriittisesti. Demonit näet käyttävät erilaisia mielikuvituksia himojen herättämiseen. Jos ihminen velloo mielikuvien maailmassa, hän on altis demonien hyökkäyksille. Mielikuvilla on myös usein suuria emotionaalisia vaikutuksia. Niinpä mielikuvituksen käyttäminen hengellisessä elämässä altistaa ylpeyden vaaralle: jos Kristuksen ajatteleminen mielikuvituksellisesti aiheuttaa syviä tunteita, voi syntyä ajatus omasta pyhyydestä. Tässä on suuri vaara.
Kenties vieläkin salakavalampi vaara liittyy kuitenkin älyllisen rukouksen vaiheeseen. Tämä vaara kohtaa erityisesti niitä ihmisiä, jotka ovat jokseenkin älyllisesti orientoituneita. Heidän mielensä liitelee sanojen, oppirakennelmien ja teologisten kysymysten maailmoissa. Näin vaarana on jälleen ylpeys, kun ihmisessä herää jonkinlainen luottamus siihen, että hän voisi järjellään tuntea totuuden. Älyyn painottuvan hengellisyyden ja rukouselämän toinen suuri ongelma on se, että se pitää mielen pois ihmisen sydämestä – ihmisen sielun syvyyksistä, jossa Jumala on yliälyllisesti kohdattavissa. Näin rukous ei pysty saavuttamaan syvintä tasoaan. Todellinen teologia jää tavoittamatta ja tyydytään älyllisiin rakennelmiin.
Ehkä kuitenkin vielä erityisen haastava kombo on se, että jos ihminen on älyllisesti virittynyt ja sen lisäksi saanut vielä jonkin verran maistaa kaikkein syvintä rukousta. Tällöin on erityisen suuri vaara hengelliseen itseluottamukseen ja itseriittoisuuteen. Oman ajattelun suhteellisuus ja rajallisuus unohtuu helposti.
Pyhän Sofronin mukaan pyhälle Siluanille keskeinen rukouksen arvioinnin kriteeri oli vihollisten rakastaminen. Tämä on aika vavahduttava toteamus. Varsinkin, kun sitä sovelletaan nettiortodoksiaan. Netti on meinaan täynnä ortodoksisia opettajia, jotka osaavat hienosti kumota ei-ortodoksien näkemyksiä. Reformoiduilta lainattuun foundationalismiin nojaten osoitetaan aukottoman oloisesti, että on täysin irrationaalista olla mitään muuta kuin ortodoksi. Tätä evankeliumia sitten julistetaan koppavasti ja aggressiivisesti, kauhealla uholla. Mutta näkyykö tässä meiningissä pyhässä Siluanissa puhunut Henki?
Pahoin pelkään, että valtaosa nettiapologetiikasta on sekä sen kuuntelijoille että tekijöille sielun turmelukseksi. Hengellistä viihdettä ja omassa oikeassa olemisessa vellomista. Vihollisten rakastamisesta ei ole tietoakaan, ylpeys ja omahyväisyys kukoistavat. Enkä uskalla sanoa, että tämäkään blogi olisi malliesimerkki pyyteettömästi toisten hyvää etsivästä kirjoittamisesta.
Pyhän Siluanin esirukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä!
Palasia 