Ukrainan sota on vellonut viime aikoina mielessäni. Uutisia on tullut seurattua aivan liikaa. Ei mitenkään hyvä juttu paastokilvoitusta ajatellen.
Aluksi Venäjän hyökkäys herätti aggressioita. Erityisen pettynyt olen vieläkin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Arvostus sitä koskaan ei ole ollut koskaan näin alhaalla, vaikka heidän tunkeutumisensa Aleksandrian patriarkaatin alueelle jo osoitti, että kyseisen kirkon johdon toimintatavat eivät ole kristillisiä.
Tavallisia venäläisiä kohtaan koen suurta surua ja sääliä. Eipä heillä ole kauheasti vaikutusmahdollisuuksia. Olen pohtinut sitäkin, miten sota välttämättä johtaa vastapuolen epäinhimillistämiseen; on vaikea olla tuntematta jonkin sortin mielihyvää yhä enenevästä kaatuneiden venäläissotilaiden määrästä – siis ihmisten, jotka Jumala loi kuvaksensa. Kun tosin näkee kuvia parikymppisistä henkensä menettäneistä sotilaista, tajuaa, että ihmisiä hekin ovat. Erityisesti Putinin suhteen on ollut tarpeen muistuttaa itseäni apostoli Paavalin sanoista:
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa – –
Ef. 6:12
Minua on puhutellut viime aikoina eräs teksti pyhältä Sofroni Athosvuorelaiselta (1896–1993). Päätän kirjoitukseni hänen sanoihinsa toiseen maailmansotaan liittyen:
For me, the period of war coincided with the time I lived on Mt. Athos. My dwelling was a cave in the ridges of a steep, almost hanging cliff, which was beaten day and night by sea waves; and I could feel their blows as I lay on my less than soft bed.
During those terrible days, all of Europe rested from steamships, ferryboats and caiques, and I had more silence possibly than during peacetime. O, this was a time of increased prayer for the world and throughout the world, especially for Russia.
I had heard a number of times that the fascists intended to finish Russia off. Their officers did not hide their genocidal plans: to give away the conquered territory to the soldiers who fought on the “eastern” (for the Germans) front, leaving of the Russians around thirty million laborers on the earth without the right to education; because they did not consider Russians to be humans (unter-menschen), but beasts of burden.
To our great happiness, “God did not allow the Germans to eat them!”
Thirty years have passed but peace has not yet been attained, the darkness has not been dispersed, and the light of love is not yet brightly illumining the earth. In those nightmarish years I prayed long hours, especially at night. I wept in my prayers “for peace to the whole world”, especially for Russia, for the Russian people, who were being threatened with nearly total destruction.
The history of mankind is filled with all kinds of crimes, but there is no greater crime than war, especially in our times, “world wars”, when all people are in one way or another drawn into “fratricide”. Today one “rejoices” that hundreds of thousands are killed, and even millions “on one side”; tomorrow the victims rejoice that revenge has been gotten over the murderers. And thus the entire world is enveloped in hellish hatred, the Holy Spirit abandons people’s souls, and despair takes hold of their hearts…
https://orthochristian.com/125999.html
P.S. Saatuani kirjoitukseni valmiiksi huomasin, että suuri joukko maineikkaita ortodoksiteologeja on tuominnut teologisin perustein Venäjän patriarkan toiminnan Ukrainan sodan suhteen. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän julkilausuman!
P.P.S. Törmäsinpä vielä mainioon videoon ROCORiin kuuluvalta nunnalta. Se kannattaa ehdottomasti katsoa!
Palasia 