Avainsana: uusperennialismi

Kristus nousi kuolleista!

Olen mukana työryhmässä, joka paneutuu apofaattiseen jumalakäsityksen ja teologisen kielen väliseen suhteeseen. Samalla projektissa käsitellään myös kysymystä perennialismista. Tässä yhteydessä viittaan perennialismilla etenkin René Guénonin ja Frithjof Schuonin ajatteluun. Heidän mukaansa eri hengelliset traditiot ovat eri teitä samaan perimmäiseen Totuuteen. Mitä pidemmälle tiellä pääsee, sitä enemmän eri perinteet alkavat näyttää toisiltaan ikään kuin syvätasolla. Ulkoisen kuoren alta löytyy yhteinen ydin. On huomionarvoista, että kaikki tiet eivät ole yhtä hyviä. Heidän mukaansa esimerkiksi kristinuskon eri varianteista ortodoksisuus on korkein.

Perennialismiin ei yleensä kuulu ajatus, että henkilö tarkastelee eri hengellisiä perinteitä ikään kuin ulkopuolisen näkökulmasta ja lainailee mielensä mukaisia elementtejä eri teistä. Painotus on pikemminkin siinä, että pitää kokonaisvaltaisesti omistautua yhdelle perinteelle ja sen avulla pyrkiä kohti perimmäistä Ykseyttä.

Ortodoksina minulle aika suureksi ongelmaksi perennialismin kannalta hahmottuu se, että Kristus sanoo olevansa ainoa tie Isän luo (Joh. 14:6). Tähän vielä päälle se, että kirkossa pelastusoppi on perinteisesti hyvin eksklusiivinen. Jos siis otettaisiinkin perennialistinen lähtökohta, käytännössä tiukasti ortodoksisen tradition mukaisesti kilvoittelevan pitäisi omaksua hyvin eksklusiivinen ymmärrys ei-ortodoksien pelastuksen mahdollisuudesta. Eikö ehdoton ortodoksisuuden seuraaminen siis välttämättä johda pois perennialismista?

Käytännössä vaikuttaa siltä, että perennialismi asettaa tietynlaisen filtterin, jonka kautta eri traditioita lähestytään, vaikka pitäisikin teoriassa sitoutua yhteen perinteeseen. Tämän takia kysymykseksi nousee, millä perusteilla perennialistisen filtterin osatekijät on valittu. Esimerkkinä: Sekä Guénon että Schuon olivat monisteja. He ajattelivat, että kaiken moneuden takana on perimmäinen Ykseys. Tällainen näkökulma johtaa loogisesti kolminaisuusopin kieltämiseen. Mutta jos otetaan tämä linja, kristinusko ei pysy eheänä. Sille ominaiset näkemykset alistetaan vieraalla perinteelle.

Vaikuttaa siltä, että perennialismi johtaa välttämättä siihen, että otetaan jonkin kenties mielivaltaisestikin valittu uskonnollis-metafyysinen ymmärrys, jonka läpi erilaiset perinteet suodatetaan. Minulle ortodoksina filtteriksi eivät kelpaa perennialistiset spekulaatiot. Pitäydyn mieluummin Kristuksen opetukseen ja kirkon uskoon. Olen toki perennialistien kanssa ihan samaa mieltä siitä, että ympäri maailman viisausperinteitä löytyy todella syviä ajatuksia, hienoja löytöjä. Erona on se, että minulle kaikki viisaus on lopulta Kristukselta peräisin. (vrt. Kol. 2:2–3) On yksi perinne, jossa on totuuden täyteys, muissa vain aavistuksia siitä.

Perennialismi on saanut aika paljon kritiikkiä osakseen joistain edellä mainitsemistani syistä. (Ks. esim. tämä juutalainen kritiikki tai tämä DBH:n kritiikki) Nyt muodissa taitaa olla uusperennialismi, joka kiinnittää huomiota siihen, että ympäri maailman on samankaltaisia mystisiä kokemuksia ja jaettuja mystisiä teemoja. Minulla ei ole sinänsä ongelmaa uusperennialismin teesin kanssa, koska se on aika vaatimaton. Suureksi kysymykseksi nousee tosin: mikä on mystisten kokemusten lähde? Samankaltaiset kokemukset eivät näet kerro siitä, että niidet taustalla vaikuttavat samat voimat. Demonit ovat hyviä huijaamaan, jos ihmisellä ei ole oikeaa erottelukykyä.

Vaikuttaa siltä, että valtaosa nykyihmisistä on perennialisteja. Tai no, Guénonin ja Schuonin perennialismi on aika sofistikoitunutta. Ihan eri meininkiä kuin New Age, jossa ei omistauduta millekään ja shoppaillaan itselle mieluisaa. Joka tapauksessa eksklusivistiset totuusväittämät koetaan nykyään hankaliksi. Yleinen on sellainen asenne, jossa ”sulla on sun juttu ja mulla mun”. Ihmisen suvereeni vapaus valita, mikä itseä miellyttää, hahmottuu korkeimmaksi arvoksi. Kristus kuitenkin sanoo olevansa ainoa Totuus ja hän on perustanut yhden kirkon, joka on hänen ruumiinsa. Ihmiselle on annettu vapaus, jotta hän voisi vapaasta tahdostaan rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään. Todellista vapautta on seurata Kristusta hänen kirkkonsa yhteydessä ja antaa itsensä alttiiksi toisten edestä. Silloin menettää elämänsä, mutta löytää sen hänessä.