Luterilaisia raamatunkohtia: 1 Kor. 4:6

Olen tähän mennessä blogissani laiminlyönyt yhden ihan keskeisimmistä luterilaisuuden piirteistä: kristillisten oppien raamatullisen perustelemisen. Paikkaan nyt tätä puutetta kahdella kirjoituksella, joissa syvennyn raamatunkohtiin, joita esitetään luterilaisen yksin Raamattu -periaatteen tueksi. Olen valinnut tällä viikolla käsittelyyn jakeen 1 Kor. 4:6. Ensi viikolla on vuorossa 2 Tim. 3:15–17.

Kun olin luterilainen, tiesin kyllä, että on olemassa sellainen raamatunkohta, jossa sanotaan: ”Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: ’Ei yli sen, mikä kirjoitettu on’, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.” (1 Kor. 4:6). Se ei kuitenkaan juuri tullut mieleeni pohtiessani, minkä raamatunkohtien varaan luterilainen raamattuperiaate rakentuu. Tämä voi selittyä sillä, että vaikka nykyään aina silloin tällöin viitataan 1 Kor. 4:6:en, historiallisesti jae ei ole mitenkään keskeinen perusteltaessa yksin Raamattu -periaatetta; esimerkiksi 1500–1600-luterilaiset dogmatiikot viittaavat yleensä vain 2 Tim. 3:15–17:sta luterilaisen opinsijaintipaikkana (sedes doctrinae). Sinänsä ihan jännää, koska 1 Kor. 4:6:ssa suoraan sanotaan ”ei yli sen, mikä kirjoitettu on”. Kuulostaa vahvasti Sola scripturalta.

No, syy sille, miksi kohta ei ole nauttinut suurta suosiota edes luterilaisten – tai laajemminkaan protestanttien – parissa, löytynee siitä, että se ei ole yksiselitteinen. Keskeinen tulkintaongelma on se, mihin viitataan muotoilulla ”ei yli sen, mikä kirjoitettu on”. Jos jaetta käytetään Sola scripturan perusteena, silloin oletetaan, että ”se, mikä kirjoitettu on” viittaa kaikkiin Uuden ja Vanhan testamentin kanonisiin kirjoihin, jotka meillä on tänä päivänä Raamatussa. Mutta ongelma on siinä, että kun Paavali kirjoitti käsittelemämme jakeen, suurta osaa Uudesta testamentista ei ollut vielä edes olemassa; Ensimmäistä korinttilaiskirjettä edelsivät todennäköisesti ainoastaan Galatalaiskirje sekä Paavalin kaksi kirjettä tessalonikalaisille. Jos 1 Kor. 4:6:n kirjoittamishetkellä se, mikä oli kirjoitettu ja minkä yli ei saanut mennä, kattoi ainoastaan Vanha testamentin kirjat ja pari Uuden testamentin kirjettä, olisi epäraamatullista pitää esimerkiksi evankeliumien opetusta kristillistä kirkkoa sitovana. Enpä tiedä, kuka olisi tällaisella linjalla.

Vaikka 1 Kor. 4:6 ei ole ihan yksiselitteinen, minusta uskottavin tulkintavaihtoehto on se, että Paavali viittaa ”sillä, mikä kirjoitettu on”, Vanhan testamentin jakeisiin, joita hän lainaa ennen neljättä lukua Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessään. Apostoli nimittäin esittää kirjeensä ensimmäisessä ja kolmannessa luvussa Vanhan testamentin lainauksia opetuksensa tueksi ja näin tehdessään hän viittaa lainaamiinsa kohtiin ”sinä, mikä kirjoitettu on”. Tässä kirjeen alun kaikki kolme lainausta johdantoineen:

Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa” [Job 5:13]; ja vielä: ”Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi” [Ps. 94:11].

1 Kor. 3:19–20

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra” [Jer. 9:23].

1 Kor. 1:30–31

Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”. [Jes. 29:14] Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? [Jes. 19:12]

1 Kor. 1:19–20

Esittämäni tulkinta sopii myös erittäin hyvin 1 Kor. 4:6:n lähikontekstiin. Apostoli näet käyttää jakeessa 6 sanottua perusteena seuraavaan jakeen moittiville kysymyksille: ”Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?” (j. 7) Koska aiemmissa luvuissa esitetyt Vanhan testamentin lainaukset keskittyvät ylpeydestä nousevien paheiden kritisoimiseen, ne toimivat erittäin hyvin perusteluna sille, että korinttilaisten tulisi olla toisiaan kohtaan nöyriä, nähdä riippuvuutensa Jumalasta ja kerskata vain hänen lahjoistaan. Ja koska apostolit ovat olleet nöyryydessään esikuvallisia pitäytyen Vanhan testamentin asettamiin ihanteisiin, korinttilaisten tulisi ottaa heistä mallia eikä mennä pöyhkeydessään sen yli, mikä on kirjoitettu.

Luterilaisuus ei tietenkään kaadu siihen, ettei 1 Kor. 4:6 opeta Sola scripturaa. Onhan jäljellä vielä kaikkein keskeisin raamattuperuste yksin Raamattu -periaatteelle. Mutta jos 2 Tim. 3:15–17:stakin menee pohja alta, silloin luterilaisen opin kivijalka kyllä jo horjuu, vaikka se ei täysin kaatuisikaan. Siitä lisää ensi viikolla.