Avainsana: turhautuminen

Joskus kokee antaneensa hyviä perusteluja ja jotkut samaa mieltä olevat kehuvat, mutta ne, joille viesti on varsinaisesti suunnattu, eivät ole argumenteista moksiskaan. Vähän tällainen fiilis tuli, kun seurasin netissä sitä, miten puolentoista viikon takaiseen vastineeseeni pastori Juuso Mäkiselle on reagoitu. Mäkinen taitaa olla kesälomalla enkä oleta hänen muutenkaan vastaavan vastineeseeni. Olen lähinnä seurannut sitä, miten netin keskustelupalstoilla on reagoitu kirjoitukseeni.

Vaikka olen mielestäni jokseenkin sisäistynyt erään pastorin toteamuksen, etteivät ihmiset ole dogmaattisia koneita, sitä on silti välillä vaikea muistaa. Petyn meinaan siihen, kun näen, että joku, joka on lukenut vastineeni Mäkiselle, linkkaa Mäkisen jutun huomiomatta mitenkään sitä, mitä sanon vastineessani. Minusta ainakin olisi olennaista noteerata se, että Mäkisen kritiikki pyörii pitkälti loogisten ristiriitojen ongelman ympärillä, mutta hän määrittelee loogisen ristiriidan virheellisesti. Eräälle linkkaajalle keskeistä vaikutti olevan se, että Mäkinen nostaa ortodoksisuuteni esille. Ilmeisesti ortodoksisuuteni tähden mitään, mitä sanon kritiikkinä Chemnitzin näkemyksiä kohtaan, ei tarvitse ottaa vakavasti.

Erään vanhan tutun reagointi ei yllättänyt. Hän väitti minun edustavan väärin Chemnitziä, kun väitän Chemnitzin opettavan, että hyviä tekojen pitää tehdä, jotta kristitty varjeltuisi uskossa. Kritisoija lainaa väitettäni vastaan katkelman Chemnitziltä, jossa tämä korostaa pelastusta armosta. Ei ole kuitenkaan mikään ongelma minun väitteilleni, että tuollainen pätkä löytyy, koska olen koko ajan myöntänyt sen, että Chemnitzillä on monergistista opetusta. Tuttuni kritiikki paljastaa sen, ettei hän ole lukenut väitöskirjastani jaksoa, joka on hyvien tekojen merkitystä koskevan väitteeni taustalla. Se löytyy sivuilta 221–223. Tuttuni olettaa Chemnitzin olevan opetuksessaan koherentti monergisti, vaikka juuri sen haastan sekä vastineessani että väitöskirjassani. Toivoisin, että väitteideni perusteluihin paneuduttaisiin ennen kuin väitteet ammutaan alas.

Tykkäykset ovat erityisen turhauttava palautteen muoto. Muuan nettikirjoittaja totesi luterilaisuudessa pelastusvarmuuden perustuvan luotettavaan Jumalan sanaan ja luterilaisuuden ristiriitojen olevan rakenteeltaan senkaltaisia kuin se, että Kristus sanoo olleensa ennen Aabrahamia. Tämä kommentti keräsi nopeasti useamman tykkäyksen. Ja minä olen häkeltynyt, että minkä ihmeen takia. Syy on kait se, että tämä koetaan jonkin sortin vastauksena loogisten ristiriitojen haasteeseen. Mutta mikä siinä on loogisesti ristiriitaista, että Kristus oli ennen Aabrahamia? Ainoastaan jos oletetaan, että Kristuksen persoona on yhtä kuin hänen inhimillinen luontonsa, voidaan päästä järjellisesti ongelmalliseen kantaan. Mutta tämä ei ole oikeaoppisen kristologian mukaista. Kristuksen persoona on identtinen Jumalan iankaikkisen Sanan kanssa, ja tottahan toki Sana oli ennen Aabrahamia. Kristuksen toteamus ei siis mitenkään rinnastu niihin loogisiin ristiriitoihin, jotka nostin edellisessä kirjoituksessani esille.

Usein taitaa olla niin, että huonotkin argumentit ovat mainioita, kun ne vahvistavat omaa varmuuden kokemusta. Kun joku edes haastaa loogisia ristiriitoja koskevat argumentit, syntyy vaikutelma, etteivät ne olisi vedenpitäviä. Mutten ole vielä kohdannut yhtään kunnon luterilaista yritystä, jossa olisi tartuttu esittämiini ongelmiin ja pyritty tarjoamaan niihin hyvin perusteltuja vastauksia. Eikä tämän pitäisi olla minulle yllätys. Elinhän itsekin vuosikaudet piittaamatta loogisten ristiriitojen ongelmallisuudesta luterilaiselle uskolle. En ottanut koko kysymystä vakavasti, koska halusin pitää kiinni pelastusvarmuudesta, jota ilman elämä olisi vaikuttanut mielettömältä. Varmaan monet tunnariluterilaiset ovat entisen minäni kanssa samoilla linjoilla. Ja toki sitten aina voidaan käyttää retorisia leimoja argumenttieni uskottavuuden kyseenalaistamiseksi. Haastavia argumentteja ei tarvitse pohtia, kun niiden esittäminen leimataan jo kättelyssä liialliseksi järkeen luottamiseksi tai kunnian teologiaksi.

Olen itse asiassa saanut parasta kritiikkiä vastineestani toiselta ortodoksilta. Nostan esiin muutaman pointin, jotka ovat mielestäni kommentoimisen arvioisia. Ensinäkin kirjoittaja olisi tahtonut minulta selkeämmän loogisen ristiriidan ja järjen ylittävän totuuden eron selityksen. Esimerkkini eivät kuulemma selvitä asiaa riittävästi. Tähän sanoisin, että määrittelen loogisen ristiriidan vastineessani hyvin yksinkertaisesti – toki melko ohimennen. Sanon Mäkisen määritelmää vastaan, ettei tämä miellä loogista ristiriitaa loogiseksi mahdottomuudeksi. Ja minusta esimerkkini havainnollistavat tätä ihan hyvin: on esimerkiksi loogisesti mahdotonta, että sama objekti on kolmi- ja nelikulmainen samassa merkityksessä ja samaan aikaan. Mikä sitten on loogisen ristiriidan ja järjen ylittävän totuuden ero? Järjen ylittävä totuus ei ole loogisesti ristiriitainen, vaikka emme voikaan täysin ymmärtää sitä.

Otetaan esimerkiksi järjen ylittävästä totuudesta se, että Kristus on yksi persoona ja kaksi luontoa. Voimme havainnollistaa hänen luontojensa ja persoonansa suhdetta ihmisruumiin ja -sielun suhteella. Niin kun ihmispersoona koostuu kahdesta luonnosta, ruumiista ja sielusta, niin Kristuksellakin on kaksi luontoa (tai tiukasti ottaen kolme, jos ihmisluonto jaetaan kahtia!). Rinnastus ei ole kuitenkaan täydellinen esimerkiksi sen takia, että Kristuksen persoona ei saanut alkuaan hänen inkarnaatiossaan toisin kuin meidän persoonamme omassa sikiämisessämme. Näin hänen kahden luontonsa suhde yhteen persoonaan ja jää meille mysteeriksi, vaikka voimme kehitellä jonkinlaisia vajavaisia havainnollistuksia siitä, koska ruumiin ja sielun ja Kristuksen kahden luonnon välillä on edes jossain määrin analoginen suhde.

Toisena kritiikkinä voisi mainita sen, että kirjoittaja paheksuu minua kovasti siitä, että kehotan googlaamaan loogisen ristiriidan määritelmän, jos lukija haluaa varmistaa, etten puhu omiani. Kirjoittaja kertoi minulle kahden kesken, että hän sanoi kommenttinsa koomisessa mielessä, mutta täytyy todeta, että olisin voinut jättää kehotuksen sanomatta, koska se voi antaa kovin ylimielisen vaikutelman. Pahoittelen. Päätin aluksi kirjoittaa tuon googlaus-maininnan, koska minua rehellisesti sanoen otti vähän päähän se, ettei Mäkinen ollut mitä ilmeisemmin paneutunut kunnolla siihen, mikä on looginen ristiriita ennen kuin hän kirjoitti kritiikkinsä minun sanomisiani kohtaan. Olin jossain vaiheessa ottamassa googlaus-mainintaani pois, mutta päätin jättää sen. Oikeastaan siksi, että ajattelin sen olevan tavallaan ihan relevantti. Jos lukijalla ei ole Pawlin kirjaa käsillä eikä hän halua uskoa minua sokeasti, Googlesta voi selvittää melko nopeastikin loogisen ristiriidan määritelmän ja sen, miten tuo määritelmä soveltuu kristologiaan tai trinitaariseen teologiaan. Tämä ei ole mitään kettuilua, vaan olen ihan vakavissani.

Kolmanneksi ortodoksikommentoija ei pidä monergismiin liittyvää argumentaatiotani timanttisena. Hänen mukaansa ei ole mitään loogista ristiriitaa siinä, jos luterilainen väittää Jumalaa kääntymyksen ainoaksi syyksi, mutta samalla opettaa, että ihminen on syypää kadotukseensa. Hän havainnollistaa tätä kahden hukkumisskenaarion avulla. Ensimmäisessä skenaariossa hukkuva on täysin passiivinen ja hänet pelastetaan. Toisessa skenaariossa hukkuva laittaa vastaan, kun hänet yritetään pelastaa, ja siksi hän hukkuu. Edellisessä ihminen ei tee mitään pelastuakseen, jälkimmäisessä hän hukkuu täysin omasta syystään. Tähän havainnollistukseen sanoisin vastineeksi, että luterilaisen mallin mukaan kaikki ovat toisen skenaarion hukkuvia, koska luterilaisen perisyntiopin mukaan jokainen luonnostaan vihaa Jumalaa ja pakenee tätä. Jos siis ollaan loogisia, ainoa peruste sille, miksi toinen hukkuu ja toinen ei, on se, että Jumala vaikuttaa toisessa ihmisessä tahdon pelastua tai edes passiivisuuden suhteessa pelastukseen ja toisessa vuorostaan ei tee tätä. Ihmisissä ei ole mitään eroa, kaikki ovat Aadamin lapsia, joten ratkaisevaksi jää yksin se, mitä Jumala on päättänyt tehdä toisten kohdalla mutta ei toisten.

Näin kirjoituksen lopuksi tuntuu siltä, että olen tuottanut taas melko paljon tekstiä olettaen, että tästä olisi hyötyä. Ehkä voikin olla. Mutta ei minulla ole tainnut oikeasti mennä perille se, että ihmiset eivät ole dogmaattisia koneita… Tekoälyn hirmuvaltaa odottaessa! Katson parhaaksi, että lopetan tässä vaiheessa jälleen nettifoorumien seuraamisen. Jos jossain kuitenkin esitettäisiin asiallista kritiikkiä vastineeni argumentteja kohtaan, kuulisin siitä todella mielelläni.