Kristus nousi kuolleista!
Olen jo pitkään seurannut ortodoksista metafyysikko Nathan Jacobsia. Hänellä on mainio podcast. En ole varma, olenko mainostanut sitä aiemmin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen!
Tänään haluan vain nostaa esille yhden Jacobsin melko usein esittämän ajatuksen, joka on tosi hyödyllinen. Hän väittää, että poliittisessa keskustelussa on neljä tasoa. Ensimmäistä määrittävät sloganit. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi ”Love is love” tai ”Mun pronomini on, että sä olet täysi idiootti”, jne. Toisella tasolla omaa näkemystä esitetään laajemmin. Tällaista tapahtuu, vaikkapa ajankohtaisohjelmissa. Kuten Ylen kuuluisassa homoillassa. Kolmannella tasolla mennään metatasolle. Silloin pyritään analysoimaan ajattelun lähtökohtia, muun muassa kysymyksiä hyvyyden ja totuuden luonteesta. Neljännellä ja syvimmillä paneudutaan metafysiikkaan, jonka varassa käsitykset hyvästä ja totuudesta ovat. Tällä tasolla Jacobs näkee kaksi vaihtoehtoa, metafyysisen realismin ja nominalismin.
Erittäin avartava on Jacobsin jakso, jossa hän käy läpi erinäisiä teologis-eettisiä kysymyksiä eri eettisten järjestelmien näkökulmista. Jacobs soveltaa neljän tason mallia poliittiseen keskusteluun ja erinäisiin eettisiin kysymyksiin, mutta minusta se toimii myös hyvin vielä leimallisemmin teologisessa kontekstissa. Olen itse soveltanut mallia kysymykseen naisten kirkollisen toiminnan rajoista ja pyrkinyt osoittamaan, että vastakkaisten positioiden lähtökohdat nousevat muun muassa maailmankuvallisista ja jumalakäsitykseen liittyvistä eroista (ks. tämä). Kiistakysymyksissä harvoin kaivaudutaan ihan näin metatasolle. Mutta uskon, että pinnan alle pääseminen on luovuttamatonta, jos halutaan todella ymmärtää toisten ajattelua.
Jacobsin neljästä tasosta on nähdäkseni hyötyä myös eri tunnustuskuntien välisissä oppiväännöissä. Useinhan näissäkin pyöritään vain Jacobsin ekalla ja tokalla tasolla. Eka taso hahmottuu esimerkiksi yksittäisten lainausten esittämisenä oman kannan tueksi. Toisella tasolla esitetään jo laajempia argumentteja. Mutta tähän yleensä jäädään. Etenkin Raamatun selkeyden nimeen vannovat protestantit ovat helposti sokeita, että kahta ensimmäistä tasoa syvempiä tasoja on edes olemassa. Yksittäiset lauseet ja argumentaatioketjut olettavat kuitenkin taustalleen yhtä ja toista. Ne hahmottuvat hyvin eri tavoin riippuen siitä, onko metafyysinen ymmärrys realistinen tai nominalistinen. Filosofiset oletukset näet vaikuttavat esimerkiksi ymmärrykseen teologisen kielen luonteesta, joka taas määrittää sitä, kuinka kirjaimellisesti erinäisiä Raamatun väitteitä tulkitaan. Niinpä ajattelun, että vastapuolen ymmärtäminen edellyttäisi tässäkin metatasolle menemistä.
Jacobsin hienoista ajatuksista jää tavallaan pikkuisen paha maku suuhun. Ne näet osoittavat, että valtaosa väittelyistä on täysin turhia. Samalla Jacobsin tuumailut haastavat ajatuksen avoimen keskustelun rakentavuudesta. Metatasolla operoiminen nimittäin edellyttää sellaisia abstraktin ajattelun kykyjä, joita ei välttämättä ihan kaikilta löydy. Ja niiden hiominen vaatii harjoittelua. Ortodoksina voi tosin sikäli olla autuaassa asemassa, että voi seurata kirkon opetusta luottaen Jumalan johdatukseen. Ei välttämättä tarvitse operoida metatasolla ja tietää kaikesta kaikkea. Kristillinen elämä on ihan muuta kuin tällaista älyllistä pyörittelyä. Jääköön se niille, joilla on siihen erityinen kutsumus.
Palasia 