Muistan vuosia sitten erään STLK:laisen sanoneen minulle, että kun hän oli liittynyt kyseiseen kirkkoon, hänen rukouselämänsä oli kuihtunut. STLK:ssa korostettiin niin paljon sitä, ettei rukous ole luterilaisittain ymmärrettynä armonväline. Eikä Jumala puhu rukouksen ja tunteiden kautta vaan Raamatussa. Tämän seurauksena tuon seurakuntalaisen oli vaikea löytää rukoukselle paikkaa elämässään.
Minulla tilanne ei ehkä koskaan ollut ihan noin ankea kuin kuvaamallani henkilöllä. Silti ortodoksina rukous on avautunut minulle ihan uudella syvyydellä. Luterilaisuudessa kokemukseni mukaan rukous hahmottuu joko kiittämisenä tai pyytämisenä. Ortodoksisuudessa rukous on toki noitakin, mutta syvimmiltään se on jonkinlaista sydämen läsnäoloa Jumalassa. Ja ihanteellisesti ikään kuin tila, jossa koko ajan ”uidaan”.
Rukouksellista mielialaa voidaan arjessa pitää mukana tietenkin pyrkimällä pitämään Jeesuksen rukous usein huulilla. Viime aikoina olen miettinyt tämän lisäksi kaiken tekemistä Kristukselle. Tarkoitan tällä sitä, että ennen kuin tekee mitään, kysyy rukouksellisesti mielessään, onko aikomus Kristuksen tahdon mukainen. Näin mieltä kohotetaan koko ajan Jumalan puoleen pois itsestä. Vaikka tällainen kysely ei itsessään olekaan sydämen läsnäoloa Jumalan kanssa, se kuitenkin valmistaa siihen. Orientaatio on näet koko ajan oikeaan suuntaan. Mieleen iskostuu tottumuksen kautta se, että Kristus on elämän keskipiste.
STLK:ssa usein painotettiin sitä, että asiat tulee tietää oikein, jotta hengellinen elämä rullaisi hyvin. Ortodoksina koen niin, että oikea tieto ei vielä kanna kauas. Ei riitä se, että älyllisesti tietää, että työn kautta voi palvella Jumalaa. Tarvitaan jatkuvaa rukouksellista mielen kohottamista työn keskeltä Jumalan puoleen, jotta työ pyhittyisi. Jotta työ olisi todella hengellisesti rakentavaa. Hengellinen elämä on aika rankkaa työtä. Mutta Kristus sanoo ikeensä olevan sovelias ja hän julistaa antavansa kuormien raskauttamille levon. Tämä tulee kokemuksellisesti todeksi, kun ihminen näkee vaivaa Kristuksen tähden ja tuntee, kuinka hän on läsnä.
Hyvää paastokilvoitusta!
Palasia 