Edellisessä kirjoituksessani uumoilin sitä, että mikäli uusi paavi on yhtä progressiivinen kuin edeltäjänsä, roomalaiskatolilaisuus päätyy skismaan. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa paavin progressiivisuusasteesta kauheasti mitään. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että paavi on maltillisen ja lempeän oloinen mies. Häneen liittyy piirteitä, jotka vetävät kahteen suuntaan: Esimerkiksi pukeutuminen ja nimivalinta viittaavat siihen, että uusi paavi on näkemyksiltään perinteisempi kuin Franciscus. Kuitenkin puheissa kuuluvat Franciscuksen äänenpainot, muun muassa, synodaalisuuden ylistäminen ja dialogisuuden korostaminen. Voi hyvin olla, että kardinaalikollegio näki uudessa paavissa sillanrakentajan, joka pitäytyy Franciscuksen perintöön, mutta on kuitenkin edeltäjäänsä ymmärtäväisempi ja maltillisempi myös kirkon perinteisiä ajattelutapoja, käytäntöjä ja niiden kannattajia kohtaan.
Minuun uusi paavi on tehnyt tavattoman hyvän ensivaikutelman ennen kaikkea siksi, että hän puhuu Kristuksesta. Hän ajattelee, että kirkon pitää jäädä taka-alalle ja kirkon Herran olla huomion kohteena. Tästä ei voi saada kuin pisteitä minun silmissäni. Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole, että kirkon johtajat ottavat kantaa globaaleihin ongelmiin. Tai puhuvat YK-kieltä. Mutta jotenkin tosi raikasta, että on paavi, jonka selkeänä näkynä on, että uskon ytimessä on Kristus. Ja että kirkon on kutsuttu uhrautumaan Herransa tavoin rakkaudessa maailman elämäksi, että se on kutsuttu tekemään lähetystä, viemään uskon iloa kaikille kansoille. Kirkon missio ei kavennu ilmastonmuutoksen torjuntaan, ihmisoikeuksien edistämiseen ja maalliseen rauhan julistamiseen. Paavi Leo XIV on vanha lähetystyöntekijä, ja tämä kuuluu hänen puheissaan.
Olen toiveikas uuden paavin suhteen. Toivon vilpittömästi, että hänen kauttaan leimaa kauttaaltaan Kristus-keskeisyys. Uskon, että täten hänellä voisi olla myönteinen vaikutus kaikkiin kristillisiin kirkkoihin.
Palasia 