paavi Leo XIV – Palasia

Retractio V & VI: sanat takaisin uudesta paavista sekä kuolemantuomiosta

Kun uusi paavi, Leo XIV, oli valittu, ensivaikutelmani olivat hyvin positiiviset. Nyt kun aikaa on kulunut, olen tullut kriittisemmäksi. Hän on kyllä minusta vieläkin sangen sympaattisen ja lempeän oloinen mies, mutta Nostra aetate -asiakirjan 60-vuotisjuhlat ylittivät meikäläisen toleranssin. Oletin, että paavi olisi ollut augustinolaisena lähetystyöntekijänä vahva Kristuksen luovuttamattomuuden julistaja, mutta nuo bileet, joihin osallistui väkeä eri maailman uskonnoista, kielsivät käytännössä Kristuksen ainutlaatuisuuden ja antoivat vaikutelman, että kristinusko on vain uskonto muiden joukossa. (Aleksandrian patriarkka oli mukana kristittyjen välisessä tilaisuudessa, mutta onneksi ei näy uskontojen välisessä.)

Uusi paavi vaikuttaa pyrkivän kaikin puolin kirkon yhtenäisyyden varjelemiseen. Niinpä hän sallii Pietarin kirkossa samaan aikaan sateenkaarikulkueen ja latinalaisen messun. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että kun kirkon ykseyden takeena on paavi, silloin uskon ykseyden merkitys helposti kärsii. Äärimmäiset ja ristiriitaiset linjat mahtuvat samaan kirkkoon, kun kaikki vain ovat alamaisia samalle kaverille. Lisäesimerkkinä tästä voisi mainita sen, että yleisesti Filioque-opin torjujat anatematisoidaan, mutta samalla kreikkalaiskatolilaist kunnioittavat Gregorios Palamasta ja jopa Markus Efesolaista pyhinä. En tiedä, mitä mieltä tällaisessa on. Kirkolla pitäisi olla yksi usko.

Vedänpä tässä samalla myös takaisin argumenttini, että Katolisen kirkon katekismuksen muutos opetuksessa kuolemantuomiosta olisi kiistaton argumentti roomalaiskatolilaisuutta vastaan. Tässä ohjelmassa esitetään aivan mainio selitysmalli, jolla saadaan harmonisoitua nykyinen kuolemantuomiokriittinen linja ja lännessä perinteisempi kuolemantuomiomyönteinen linja. Tällainen selitysmalli toimisi hyvin ortodoksisuudessakin, vaikka suhde kuolemantuomioon ollut aina länttä kriittisempi.

Vatikaani I ja kristillisen perinteen mitätöityminen

Vasta ensi torstaina julkaisen uuden oman kirjoitukseni. Ajattelin kuitenkin tänään mainostaa tätä mainiota substackia. Kirjoittaja tarttuu kysymykseen, jota itsekin olen pohtinut. En osaisi sanoa sitä kuitenkaan niin hienosti kuin hän. Peruspointsi on siis se, että Vatikaani I kohotti Rooman paavin sellaiseen asemaan, että kirkon traditio menetti käytännössä merkityksensä. Konsiili vaatii uskomaan, että kaikki olisivat aina uskoneet ja opettaneet paaviudesta samaa kuin Vatikaani I, vaikka historia puhuu selvästi sitä vastaan (ks. tämä, tämä ja tämä). Lisäksi se linjaa, että paavin julkiselle opetukselle pitää olla aina kuuliainen, silloinkin, kun hän ei puhu ex cathedra.

Teoriassa toki paavi on jatkumossa kirkon tradition kanssa, mutta käytännössä paavin puheisiin ei ole vastaansanomista. Vatikaani I:n noudattaminen tarkoittaa sitä, että kuulaisesti seuraa sitä, mitä paavi opettaa. Ihan silleen jesuiittamaisesti musta voi olla valkoista ja valkoinen mustaa, jos paavi niin linjaa. Leon aikana homma varmaan on kohtuullisen mielekästä, Franciscuksen ei niinkään.

Kirjoituksen ytimessä on Vatikaani I:n luoma valtava epistemologinen ongelma. Vatikaani I velvoittaa uskomaan paaviudesta yhtä sun toista historian vastaisesti ja sitoo yksittäisen katolilaisen kuuliaisuuteen paavin opetuksille, vaikka ne näyttäisivät olevankin traditiota vastaan. Paavin opetusta ei voi näin arvioida millään ulkopuolisilla kriteereillä. Katolisen uskon sisältö irtoaa historiasta riippumattomaksi mysteeriksi, jonka määrittely on täysin paavin käsissä.

Kirjoituksessa on yhtä ja toista muutakin Vatikaani I:sta seurannutta ongelmaa. Substackin kirjoittaja sanoo nämä jutut tosiaan paljon paremmin kuin minä. Kannattaa siis tutustua siihen, jos aihe kiinnostaa! Kun arvioidaan historiallisesti eri kirkkojen uskottavuutta apostolisen uskon vartijoina, tämä on ihan niitä painavimpia roomalaiskatolilaisuutta vastaan.

Ensivaikutelmia paavista

Edellisessä kirjoituksessani uumoilin sitä, että mikäli uusi paavi on yhtä progressiivinen kuin edeltäjänsä, roomalaiskatolilaisuus päätyy skismaan. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa paavin progressiivisuusasteesta kauheasti mitään. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että paavi on maltillisen ja lempeän oloinen mies. Häneen liittyy piirteitä, jotka vetävät kahteen suuntaan: Esimerkiksi pukeutuminen ja nimivalinta viittaavat siihen, että uusi paavi on näkemyksiltään perinteisempi kuin Franciscus. Kuitenkin puheissa kuuluvat Franciscuksen äänenpainot, muun muassa, synodaalisuuden ylistäminen ja dialogisuuden korostaminen. Voi hyvin olla, että kardinaalikollegio näki uudessa paavissa sillanrakentajan, joka pitäytyy Franciscuksen perintöön, mutta on kuitenkin edeltäjäänsä ymmärtäväisempi ja maltillisempi myös kirkon perinteisiä ajattelutapoja, käytäntöjä ja niiden kannattajia kohtaan.

Minuun uusi paavi on tehnyt tavattoman hyvän ensivaikutelman ennen kaikkea siksi, että hän puhuu Kristuksesta. Hän ajattelee, että kirkon pitää jäädä taka-alalle ja kirkon Herran olla huomion kohteena. Tästä ei voi saada kuin pisteitä minun silmissäni. Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole, että kirkon johtajat ottavat kantaa globaaleihin ongelmiin. Tai puhuvat YK-kieltä. Mutta jotenkin tosi raikasta, että on paavi, jonka selkeänä näkynä on, että uskon ytimessä on Kristus. Ja että kirkon on kutsuttu uhrautumaan Herransa tavoin rakkaudessa maailman elämäksi, että se on kutsuttu tekemään lähetystä, viemään uskon iloa kaikille kansoille. Kirkon missio ei kavennu ilmastonmuutoksen torjuntaan, ihmisoikeuksien edistämiseen ja maalliseen rauhan julistamiseen. Paavi Leo XIV on vanha lähetystyöntekijä, ja tämä kuuluu hänen puheissaan.

Olen toiveikas uuden paavin suhteen. Toivon vilpittömästi, että hänen kauttaan leimaa kauttaaltaan Kristus-keskeisyys. Uskon, että täten hänellä voisi olla myönteinen vaikutus kaikkiin kristillisiin kirkkoihin.